
Haluan purkaa mustavalkoisia näkemyksiä ”oikeista ja vääristä” liikkeistä ja liiketekniikoista. Liikettä ei tarvitse tarkastella yhden oikean mallin kautta. Olennaista on ymmärtää, mitä liikkeessä tapahtuu ja mikä on juuri kyseiselle ihmiselle toimiva ja tarkoituksenmukainen tapa liikkua.
Osaamiseni keskittyy OMT-fysioterapiaan, mutta tarkastelen asiakkaan tilannetta laajemmin. Myös ravinto, palautuminen ja voimaharjoittelu ovat osa kokonaisuutta silloin, kun ne ovat asiakkaan tilanteen kannalta olennaisia.
Lihaskunto- ja voimaharjoittelu eri muodoissaan on ollut osa elämääni 25 vuoden ajan. Minulle on luontevaa yhdistää fysioterapian osaaminen voimaharjoitteluun ja rakentaa kuntoutus osaksi asiakkaan omaa tekemistä.
Fysioterapian peruskoulutuksen lisäksi olen suorittanut 3,5 vuotta kestäneet OMT-fysioterapian erikoistumisopinnot. Kouluttaudun jatkuvasti lisää, jotta pystyn tarjoamaan asiakkailleni mahdollisimman laaja-alaisen ja tutkittuun tietoon pohjautuvan osaamisen.
Koulutan liikunta- ja terveysalan ammattilaisia Sovellettu biomekaniikka voimaharjoittelussa -koulutuskokonaisuudessa. Lisäksi toimin valmentajien ja fysioterapeuttien mentorina. Koulutuksissani tarkastelen liikettä, voimantuottoa ja harjoittelua käytännön kautta – ihmistä ja hänen tavoitteitaan unohtamatta.
OMT-fysioterapian asiantuntija, OMT-fysioterapeutti, fysioterapeutti AMK, fitnessvalmentaja taso 1 ja 2
Fysioterapeuttien kouluttaja
Suomen Kuntoutuskouluttajat, Suomen Ortopedisen Manuaalisen Terapian Yhdistys ja Savonia-ammattikorkeakoulu
Nordic Health Academy – kouluttaja ja osakas
2018–2020
My Way -hanke – luennoitsija ja valmentaja
2017
Medirex Oy – OMT-fysioterapeutti ja luennoitsija
2013–2017
Medirex Oy – fysioterapeutti AMK, kuntoutuksen ohjaaja ja luennoitsija
2009–2013
Kelan ja Valtiokonttorin tukema tuki- ja liikuntaelinsairauksien yksilö- ja ryhmäkuntoutus sekä kuntoremonttiryhmien ohjaus.
Kalajoen Diakonaatti – fysioterapeutti AMK ja kuntoutuksen ohjaaja
2006–2008
Kelan ja Valtiokonttorin tukema tuki- ja liikuntaelinsairauksien yksilö- ja ryhmäkuntoutus, kuntoremonttiryhmien ohjaus ja luennointi.
Hierojan ammattitutkinto
2003–2006
13.9.–18.9.2026
Hands Off: Psyko- ja fysioterapiaa 2026, (Italia, Meran)
Hannu Luomajoki ja Tiina Röning
6.9.2025 (Palokka)
Oculomotoriikka fysioterapiassa
Kari Niemi
14-15.3.2025 (Helsinki)
Strength Training Biomechanics -Workshop
Tron Krosshaug
8.3-9.3.2024 (Palokka) Päänsäryn fysioterapia neurolinssienläpi katsottuna / Kari Niemi
25.10-26.10.2024 (Palokka) Olkapääkipuisen kuntoutus. Mitä, miksi, miten ja milloin? Biomekaniikka lyö kättä neurotieteen kanssa / Kari Niemi
22.9-23.9.2023 (Palokka) Liike ja liikkuminen. Visuovestibuloproprioseptinen yhteistyö. Keskilinjantuki / Kari Niemi
28.1 - 29.1.2022, 13.5-14.5.2022, 26.7-28.7.2022, 18.11-19.11.2022 (Jyväskylä): Syväluotaava fysiikkaharjoittelu koulutus, Athletica valmennuspalvelut: Tuomas Rytkönen
12.3.2022 (etä) Leuanveto koulutus, Athletica valmennuspalvelut: Tuomas Rytkönen
25.3 - 27.3.2022 (Espoo) Cognitive Funktional Therapy / Wim Dankaerts
29.8-2.9.2022 (Merano / Italy): Kipu moniammatillisesti / Hannu Luomajoki, Jukka Pekka Kouri, Tiina Röning
5.11 - 6.11.2021 (Rokua) Kinetic Control, Kari Niemi
3.9 - 4.9.2021 (Rokua) Kinetic Control, Kari Niemi
Kevät 2021 - syksy 2021: Voimavalmentaja koulutus, Athletica valmennuspalvelut: Tuomas Rytkönen, Henri Hänninen, Mika Vuoriainen, Olli Koskinen / Trainer4You
29.10 – 30.10.2020 (Helsinki) Muusikon yläraaja, Niklas Särkilahti ja Satu Palo
25.1 – 26.1.2020 (Vaasa) Know Pain, Mike Stewart
9.–10.12.2019 (Helsinki) Idiopaattinen skolioosi, Merja Soanjärvi
Motor control, sport performance and injury prevention, Symposium, Jyväskylän Yliopisto
Niska ja yläraaja: liike– ja liikekontrollikurssi. Hannu Luomajoki ja Jarmo Ahonen. Merano, Italia
Hoitava Hengitys koulutus, Marketta Manninen
Functional Therapeutic Movement, Ben Cormack
Finnish Association of Orthopaedic Manual Therapy 50 years, Anniversary Congress
Low back and hip course. Shirley Sahrmann
FSPA Congress, Athletes recovery & Loading, Suft Ry
Kinetic Control, Forearm, wrist and hand, Mark Comerford
Voimaharjoittelun perusteita fysioterapeuteille, Tuomas Rytkönen
Muscle Energy Techniques in Treatment. pelvic girdle and low back. Darren Higgins
Innovations in physical management of back pain, Paul Hodges
Muscle Hypertrophy, Brad Schoenfeld
Faskia koulutus osa I ja II, Jarmo Ahonen
19th International Symposium “Modern Science and Practice for Strength and Endurance Training”, Jyväskylän Yliopisto
Elvytyskoulutus, Suomen Punainen Risti
Fitnessvalmentaja, taso 2, Suomen Fitnessurheilu ry
Totaalisen liikkeen kontrolli, Hannu Luomajoki ja Jarmo Ahonen, Merano, Italia
Fascia Manipulaatio, FM, taso 3, Carla Stecco ja Tiina Lahtinen – Suopanki
FSPA Congress, Prevention – Mission Possible, Suft Ry
Fitnessvalmentaja, taso 1, Suomen Fitnessurheilu ry
Kroonisen Kivun keskeinen olemus – työkaluja työhön koulutus, Tapio Ojala
Fascia ja selkä – koulutus, Mika Pihlman ja Tuulia Luomala
Fascia Manipulaatio, taso 2, Tiina Lahtinen – Suopanki
Kinetic Control, Lonkka, Kari Niemi
Pain and movement, Hannu Luomajoki, Saanen, Sveitsi
Fascia Manipulaatio, taso 1, Tiina Lahtinen – Suopanki
Anatomy Trains, I ja II, A–P Lindberg
Kinetic Control, Rintaranka, Kari Niemi
Kinetic Control, Hartiarengas, Kari Niemi
Kinetic Control:
Alaselkä, Kari Niemi
Niska, Kari Niemi
Lantiorengas, Kari Niemi
Alaraaja, Kari Niemi
Selkävoitto–ohjaajakoulutus, Auron
Niskalenkki–ohjaajakoulutus, Auron
Post operatiivinen fysioterapia koulutus, Mika Ulaska
OMT – fysioterapeutti, Suomen Ortopedisen Manuaalisen Terapian Yhdistys
Graded Motor Imagery koulutus, Tim Beams
CERMguide koulutus, ylä– ja alaraajat, Markku Paatelma
CERMguide koulutus, selkä ja niska, Markku Paatelma
Akupunktio– ja triggerpiste koulutus, Jari Ylinen
OMT–fysioterapeutti – koulutus
2011
OMT–fysioterapeutti – koulutus
2010
OMT–fysioterapeutti – koulutus
BackPainMonitor (BPM) koulutus, Tapani Tohka
C–kurssit, tasot 1–3, Pekka Anttila
Terveysliikuntatestaus koulutus, UKK instituutti
Fysioterapeutti AMK
Hierojan ammattitutkinto